lauantai 29. huhtikuuta 2017

Minä + hän = me, osa 2: Ensiaskeleita

Tarinamme ensimmäisen osan voit lukea täältä.

Ensimmäisillä treffeillämme lokakuisena maanantaina sovimme menevämme johonkin kahville tms. Sovimme tapaamisen Helsingin rautatieasemalle. Minua vähän meinasi jännittää, sillä en ollut mikään kokenut treffeillä kävijä. Viimeisestä äidinkielen tunnista koulussa ei meinannut tulla mitään. Lisäksi oli pieni huoli: Toivottavasti tunnistan treffikumppanini. Emme todellakaan olleet kumpikaan olleet missään örvellyskännissä tapaamisiltanamme, mutta silti oli epävarma olo. Huoli oli onneksi turha, ja tunnistin heti minua kohti tulevan nuoren miehen.

Meillä oli pieniä hankaluuksia treffipaikan löytämiseksi. Minulla, omillani asuvalla lukiolaisella ja vasta pari vuotta aiemmin Helsinkiin muuttaneella, ei ollut juurikaan kokemusta Helsingin (ylihinnoitellusta) kahvilatarjonnasta. Toisaalta myöskään vantaalainen kavaljeerini ei tuntenut paikkoja. Vaeltelimme jonkin aikaa hieman vaivaantuneena ympäriinsä, kunnes päädyimme kaikista paikoista Amos Anderssonin taidemuseon kahvilaan. Siellä totesimme, ettei meistä edes kumpikaan juo kahvia. Taisimme ottaa kaakaot.

Juttu luisti ja ihastuin. Ja siitä se sitten lähti. Ensimmäiset pari kuukautta suhteestamme koostui suurelta osin tekstiviesteistä T:n armeijakomennuksen vuoksi. Onneksi jo vuodenvaihteessa lyhyt inttileskeyteni päättyi. Uskon, että välimatka teki myös hyvää suhteemme alulle. Emme päässeet kyllästymään toisiimme alun huumassa, vaan jouduimme tutustumaan etäältä.

T:n kanssa olo oli helppoa. Tunsin, ettei minun tarvinnut esittää mitään. Yhteistä puhuttavaa riitti, vaikka olimme (ja olemme) aika erilaisia. Pitkään vietimme aikaa pääasiassa kaksistaan, joskin silloinen kämppäkaverini, nykyinen läheinen ystäväni joutui kyllä meitä katselemaan varmaan liikaakin. Tapasin T:n kavereita ensimmäisen kerran vasta joskus keväällä, kun menimme yhdessä pelaamaan koripalloa. Jostakin syystä minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, milloin T. tapasi minun ystäviäni kämppikseni lisäksi.

Vanhempien tapaamisen suhteen T. heitettiin suoriltaan altaan syvään päähän räpiköimään. Hän nimittäin tapasi vanhempani minun ylioppilasjuhlissani, koulumme lakitustilaisuudessa. Minä olin jossakin valmistautumassa omaan osuuteeni ja lähetin T:n etsimään perheeni sillä ohjeistuksella, että äitini muistuttaa minua hyvin paljon. Ohjeiden avulla oikea seurue oli löytynyt, ja kaikki sujui hyvin.

Minä tapasin T:n vanhemmat vähän perinteisemmin, kun kesällä menimme heille syömään. Molemmat vanhemmat ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä lastensa valintaan jo alusta asti. Kihlautumisestamme ilmoittaessamme kuului molemmilta äideiltä suurin piirtein sama kommentti: "Vihdoin!"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti